Pitkäaikaistyötön Riitta Pulkkinen heitti lehtitietojen mukaan kansanedustaja Tarja Filatoville, TE-toimiston johtaja Harri Jokiselle ja tilaajajohtaja Jukka Lindbergille ajatuksen kouluttaa työttömiä vanhainkoteihin aputyövoimaksi.
Edelleen lehtitietojen mukaan asiasta innostui erityisesti entinen työministeri Filatov, jonka mukaan Suomi kaipaa pysyviä välityömarkkinoita valtion ja kuntien yhteistyönä.
Mainio ajatus onkin. Mietin vain, eikö se ole juolahtanut Filatovinkaan mieleen ministeriaikana? Eikö edes ministeriön virkamiehistöllä ole lamppu syttynyt? Vanhustenhuollon surkeasta jamasta ja henkilökuntapulastahan on jauhettu sata vuotta.
Mihinkä pitkäaikaistyöttömiä ollaan kuviteltu työllistettävän, ellei tällaisiin vähemmän koulutusta vaativiin tehtäviin? Leikkaussalin hoitajiksiko?
Edelleen lehtitietojen mukaan TE-toimiston johtaja Harri Jokinen sanoo Pulkkisen kuvaamaan koulutushankkeen olleen suunnitteilla, mutta varojen puutteessa se jää tekemättä. No, ehkä sitten ensi vuonna.
Työttömyyden ratkaisemiseksi poliitikoilta tulee puhetta kuin lampailta papanoita. Konkretia puuttuu. Samoin eri ministeriöiden yhteistyö asian ratkaisemiseksi.
Työmarkkinoille on vuosikausia esimerkiksi koulutettu laumoittain medianomeja, joilla ei ole toivoakaan työllistyä. Heitä kupataan ilmaisena työvoimana työharjoittelijan statuksella niin kauan kuin intoa riittää. Niin teen minäkin.
Siitä tullaankin kepoisesti pk-yrittäjän asemaan ja meidän/heidän toiveisiin saada kevennystä ensimmäisen ja toisenkin työntekijän palkkaamiseksi. Se liittyy työnantajamaksuihin, mistä ei nyt enempää.
Panen toivoni Perussuomalaisiin. Kokoomuksen etäisyys pitkäaikaistyöttömien arkeen on vuorisaarnan pituinen.
Jos Suomeen säädettäisiin minimipalkkalaki, joka olisi nykyhintatasolla n. 10 euroa tunnissa ja siihen sitten indeksikorotus, niin moni ongelma ratkeaisi suosiolla. Moni kannustinloukku purkenisi ja samalla ay-liike saisi palkkaneuvotteluihin paremman perälaudan ja työnantajien ei tarvitsisi arpoa minkä mukaan liksoja maksetaan.
Toki tuolloinkin yleissitovat TES:it jäisivät voimaan, joten niiden alle ei voisi edelleenkään maksaa, mutta tällaisissa uusissa hommissa minimipalkkalaki auttaisi huomattavasti.
Kirjoittanut: Joonas Korhonen | 05/05/2011 klo 18:03
Tässä lainaus SuPerin sivuilta. Mielestäni tässä ei estetä kenenkään työllistymistä vaan ollaan huolissaan nimenomaan mitoituksesta, hoidon laadusta ja siitä, että ei synnytetä uutta matalapalkkaryhmää. Mielestäni aivan asiallisia ja varteenotettavia näkökulmia.
SuPerin mukaan hoiva-avustajat voivat toimia avustavissa
tehtävissä, kun koulutetun hoitohenkilökunnan mitoitus on kohdallaan.
Valitettavasti jo nyt on tilanteita, joissa avustavaa henkilökuntaa
palkataan korvaamaan koulutettuja hoitajia kustannussyihin vedoten.
Potilasturvallisuus uhkaa tällöin vaarantua.
SuPer on huolissaan myös uuden matalapalkkaryhmän syntymisestä.
Kirjoittanut: Sanna | 04/26/2011 klo 17:57
Järkyttävää tämä kommenteista paistava demarien ja ay-liikkeen epäsolidaarisuus työttömiä ja vähemmän tai muuten väärin koulutettuja kohtaan. Tutkinnosta yritetään rakentaa joku suojamuuri, jonka sisällä voi kilpailulta turvassa keskittyä omien etujensa vaalimiseen tarvittaessa lakoilla ja työtaisteluilla uhaten. Tähän jos Suomen talous ei tukehdu, niin ei sitten mihinkään!
Kirjoittanut: Ilkka Herrala | 04/22/2011 klo 14:43
Pitkää perjantaita!
Vaalikeskusteluissa sai kohtuuttoman ison roolin Portugali ja euron tilanne. Omana vaaliteemanani ollut työtä kaikille- työllistämisen koko problematiikka ei kiinnostanut ketään. Yhtään juttua ei tuosta aiheesta kirjoitettu, nostettu esiin, puhuttiin köyhyydestä, vanhustenhuollosta, mutta siitä millä tuo kaikki hoidetaan, niistä ratkaisuista, ei porukka lämmennyt keskustelemaan.
OIkeasti on kuitenkin niin, että työn kautta, ja uudenlaisten tukiratkaisujen, verotuksen ja työnkäsitteen tarkastelun kautta tämä homma lähtee aukeamaan.
Kokoomus perusti koko vaaliohjelmansa työhön, ja kun se julkaistiin, ainoa minkä Hesari esimerkiksi nosti esiin, oli kohta jossa puhuttiin paikallisen sopimisen lisäämisestä. Ja noston tyyli oli, että halutaan kyykyttää työntekijöitä. Oikesti ilman yhteistä tekemistä, työnantajan ja työntekijän yhteistä sopimista ja tavoitteenasetantaa ei myöskään työhyvinvointi, työssäviihtyminen tai - jaksaminen etene, tuottavuus parane tai yleensäkään asiat mene eteenpäin.
Vastakkainasettelun aika on palannut, mutta se ei ole paras tapa viedä asioita eteenpäin. Eläköön konsensus ja sopiminen- eläköön yhteistyö!
Ja Sanna: no just niin, rakenteellinen työttömyys on sitä että liian koulutetut ihmiset tekevät kaikki mahdolliset hommat ja osa porukasta jää kokonaan ulkopuolelle. Kaikki työ on tärkeää, ja jokainen voi tehdä jotain, mutta kaikki ei voi tehdä kaikkea. Oma poikani on par aikaa työharjoittelussa K-Kaupassa, hyllyttää tavaroita ja tekee avustavia tehtäviä. Hänelle tärkeää olla mukana porukassa, ja tehdä oikeasti tarpeellista työtä.
Läsnä voi olla ilman terveydenhuollon koulutusta, seurana, apuna voi olla ilman vuosien pänttäämistä. Eikä se ole keltään pois, vaan antaa tilaa ammattilaisille tehdä oma hommansa hyvin.
Eli, tarvitaan mestareita ja maistereita, apulaisia ja avustajia, johtajia ja kehittäjiä mutta myös niitä tavallisen työn tekijöitä ja kaikki ovat kokonaisuuden kannalta yhtätärkeitä. Tasa-arvon yksi olennainen ulottuvuus on ymmärtää että kaikki emme ole samanlaisia, silti yhdenvertaisia.
Näihin kuviin ja tunnelmiin,
Sari
Kirjoittanut: Sari Rautio | 04/22/2011 klo 12:57
Tästä "aputyövoimasta" ollaan nyt sitten kouluttamassa seuraava matalapalkkaisten joukkio. Samalla päästään pälkähästä henkilökuntamitoitusten osalta jos nämä "aputyöläiset" laskettaisiin henkilöstömitoitukseen. Mielestäni henkilöstömitoitukseen tulee laskea KOULUTETTU henkilökunta! Ja muistuttaisin myös, että esim. lähihoitajan tutkinto kestää nykyään 3 vuotta eli vain vuoden vähemmän kuin sairaanhoitajan koulutus. Jo sana aputyövoima antaa kuvan, että vanhainkodeissa työ on "pikku puuhastelua". Terveydenhuollon koulutuksen saaneita ihmisiä sinne tarvitaan. Ennen osastoilla työskenteli ns. laitosapulaisia jotka hoitivat siivous-pyykkäys-tiskaus yms. tehtävät. Heitä kaipaisin takaisin. Lähtökohta kuitenkin on, että terveydenhuoltoalan koulutuksen saaneet hoitajat hoitavat tästä eteenpäinkin vanhukset, lapset ja sairaat ym.
Kirjoittanut: Sanna | 04/21/2011 klo 12:29
Moi Sari,
Kokoomuksen ja kieltämättä koko poliittisen puoluekentän vaalisanomasta jäi työllistämistoimet jotenkin taka-alalle. Voi olla mediankin syy, ettei niitä paneelikeskusteluissa tuotuja asiaan liittyviä mielipiteitä juuri noteerattu.
Ay-liike suojelee jäseniään ja on siinä suhteessa puolella sydämellä mukana työttömyyden ratkaisemiseksi. Toisikohan Lauri Ihalainen keskusteluun uusia sävyjä. Olisi oiva valinta työministeriksi.
Hyvää pääsiäistä.
Kirjoittanut: Ilkka Peltoniemi | 04/21/2011 klo 11:06
Morjens Ilkka!
OIva kysymys. Välillä tuntuu että ayliikkeen keskeinen tarkoitus on hankaloittaa uusien työllistämistapojen löytymistä. Tälläistä on ehdotettu ja esitetty, mm. nuorten työllistämissä pohtineessa paneelikeskustelussa ennen vaaleja. Esteeksi nousi SUPERin edustajan mukaan hankaluus jos lyhyemmällä koulutuksella tultaisiin töihin. KDn Sinivuori ja minä saatiin aika suihkua niskaamme kun tälläistä kyykyttämistä edes pohdittiin. Hyvä että asia innostaa näin vaalien jälkeen;) Uusia tapoja näet tarvitaan, eikä se ole keneltäkään pois.
Ja on sitä kokemusta ja näkemystä pitkäaikaistyöttömyydestä myös meillä- ja halua etsiä ratkaisuja. Toki yhdessä muiden kanssa. Täytyy vaan nähdä enemmän ratkaisuja kuin ongelmia. Poliitikkojen tehtävä on etsiä ratkaisuja ongelmiin eikä tehdä lisää ongelmia;)
Hyvää pääsiäistä,
Sari
Kirjoittanut: Sari Rautio | 04/21/2011 klo 10:14